keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Cannellonit Jauhelihalla

Työmaaruokalassa oli tarjolla kasviscannelloneja. Ne olisivat olleet ihan täydellisiä jos siellä olisi ollut lihaa täytteenä. Pikainen googlettelu niin kotikeittiöön ja tämän reseptin pohjaksi valikoitui k-ruoka.fi sivuston ohje.

1 pkt/250g Myllyn Paras Cannelloneja
400g Atria Luomu Naudan Jauhelihaa
1 prk/250g Valio Koskenlaskija Cheddaria
1 iso Sipuli
2 Valkosipulin kynttä
2 Porkkanaa
Suolaa
Mustapippuria
Timjamia
(chiliä)

Kastike
1 pkt/370g Mutti paseerattu Tomaatti
2 dl Valio Luomu Ruokakermaa
Suolaa
Mustapippuria

Pinnalle
1 pussi/150g Emmental juustoraastetta

Ota jauheliha huoneenlämpöön puoli tuntia ennen paistamista. Lämmitä uuni 200°c
Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Raasta porkkanat raasteeksi karkealla terällä. Itseltäni löytyi jääkaapista joku epämääräinen pala mietoa chiliä niin hävitin myös sen jauhelihan joukkoon.
Kuullota sipulia voissa. Hetken kuluttua lisää valkosipuli (ja pilkottu chili). Heitä mukaan pannulle jauheliha ja ruskista. Lisää porkkanaraaste, Koskenlaskija ja mausteet. Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku. 
Tässä kohtaa voit valmistaa kastikkeen. Se ei vaadi muuta kuin paseeratun tomaatin ja kerman sekoittamista keskenään vaikkapa vispilällä. Mausta ainakin suolalla ja mustapippurilla. 
Seuraavaksi on edessä eniten aikaa ottava vaihe eli cannellonien täyttäminen. Kannattaa valita mahdollisimman kapea pikkulusikka. Itse huomasin (vaimon idea), että Tupperwaren kapea vauvalusikka on kooltaan lähes optimi putkien täyttöön. Täyttö kannattaa tehdä sen uunivuoan päällä mitä käyttää kypsentämiseen (vaimon idea).
Asettele täytetyt cannellonit öljyttyyn uunivuokaan. Kaada kastike putkien päälle ja ripottele juustoraaste pinnalle. Pussillisella juustoraastetta ruoasta tulee aika juustoista, että laita ihan oman maun mukaan. Laita vuoka uuniin 25-30min. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua ettei suu pala.


 


  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti