lauantai 15. lokakuuta 2016

Hunaja-sinappipossua ja Värikkäät Uunikasvikset

Apetitin lanseeraama Tuorekset tuoteperhe saattaa jakaa mielipiteitä. Onko valmiiksi pilkotut raaka-aineet uusavuttomuutta vai hävikin minimointia ja helppoutta?
Itse kallistun jälkimmäiseen vaihtoehtoon. En mä Tuoreksien myötä kokonaan puukkoa jätä laatikkoon, mutta kiireisiin arkipäiviin nämä tuo varmasti helpotusta.
Tämä on nyt toinen kerta kun Tuoreksia testaan ja tällä kerralla kirjoitan reseptin blogiin asti.

Valitsin ostokärryyn Värikkäät Uunikasvikset* eli porkkanaa, sipulia, myskikurpitsaa ja punaista sekä vihreää paprikaa valmiiksi kuorittuna ja pilkottuna.
Proteiinina käytetty liha valmistui samassa uunivuoassa joten suuremmilta tiskivuorilta vältyin myös.



n. 1 kg Porsaan ulkofilepala
2 rkl Dijon-sinappia
1 rkl Hunajaa
Suolaa
Mustapippuria
Paprikajauhetta

660g/2 pkt Apetit Tuorekset Värikkäitä uunikasviksia
Oliiviöljyä 
Timjamia
Suolaa

Ota possunfile huoneenlämpöön 1/2 tuntia ennen valmistamista.
Kuumenna uuni 175°c
Hiero fileen pintaan suolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta. Sekoita sinappi ja hunaja keskenään. 
Laita Tuorekset uunivuokaan, kaada mukaan hieman oliiviöljyä ja mausta kuivatulla timjamilla ja suolalla. Sekoita ja tee fileelle tilaa vuoan keskelle.
Valele file sinappi-hunajaseoksella kauttaaltaan. Tökkää paistomittari lihan keskelle ja kypsennä uunissä kunnes sisälämpö on 68-70°c. Aikaa tähän menee n. tunti.
Anna vetäytyä hetken ennen leikkaamista.


*ilmainen näyte


2 kommenttia: