torstai 13. lokakuuta 2016

Punajuuri-suklaabrownie

Kävin kesän lopulla seinäjokisessa Juurella ravintolassa syömässä yhden elämäni parhaista menuista. Ravintola käyttää lähellä tuotettuja sesongin mukaisia raaka-aineita. 
Sattuipa vielä niin hyvä säkä, että sinä päivänä oli Reseptitiistai eli mukaan sai yhden ravintolassa käytetyistä resepteistä. 

Leivontahommat jätän yleensä suosiolla muille.
Resepti oli kuitenkin niin helppo ja mutkaton, että rohkenin testata sitä. 
Täytyy kyllä myöntää, että itselle ei olisi tullut mieleenkään yhdistää punajuurta ja suklaata. 
Normaalisti kun punajuuren syön salaattina tai etikkaliemessä säilöttynä.
Browniet sai tyttären syntymäpäiväjuhlilla hyvän vastaanoton ja reseptiä kyseltiin.


300g Tummaa suklaata
200g Voita
3 Kananmunaa
4 dl Sokeria
600g Punajuurta
1,5 dl Vehnäjauhoja

Sulata voi ja suklaa vesihauteessa. Kuori ja raasta punajuuret.
Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon jäähtynyt voi-suklaaseos, raastettu punajuuri ja vehnäjauhot.
Sekoita taikina tasaiseksi.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan.
Paista 190°c uunissa n. 30min. Testaa kypsyyttä tikulla, kakku saa jäädä keskeltä tahmeaksi.
Mun kiertoilmauunissa tuo puoli tuntia oli juuri oikea paistoaika.

Reseptin kirjoittaja lupaa kakulle hyvää säilyvyyttä viileässä ja maku on parhaimmillaan jos se saa levätä jääkaapissa pari päivää ennen tarjoilua.


Resepti: Ravintola Juurella






2 kommenttia: