maanantai 20. heinäkuuta 2015

Jauhelihavartaat ja Gözleme

Mietin tovin, että julkaisenko vain jauhelihavartaiden reseptin ja jätän gözlemen pois kokonaan. Leivänhän olisi tarkoitus olla litteä piiras, mutta oma tekele oli jotain naanleivän ja pitaleivän välimaastosta. Maku oli kuitenkin hyvä joten julkaisen sen resptin.
Joku voisi koittaa alkuperäistä ja kertoa miten se onnistui. Idean tuohon turkkilaiseen pinaatti-fetaleipään sain Nelosen Hansin Grillikesä ohjelmasta. Joka viikko se on pakko katsoa uusien ideoiden perässä, vaikka ohjelma on omasta mielestäni hieman kummallinen. Aiemmin Michelin-ravintolan omistanut kokki valmistaa ruokia vakuumipakkauksista valmiiksi kypsennetyistä tuotteista. Vieraat jäävät myös ohjelmassa statistin rooliin kun annetut työtehtävät on tasoa "Pilko sä noi tomaatit.."
No se kritiikistä.
Meri-Tuuli Lindström valmisti vieraansa kanssa gözlemeä ja heti aloin miettimään minkä ruuan kanssa sitä voisi tarjota.
Mausteiset jauhelihavartaat tuli ensimmäisenä mieleen ja siihen viereen joku viilentävä kastike. Ruoka olisi varmasti vielä autenttisempaa turkkisapuskaa jos lihana käyttäisi lammasta ja kastikkeena jogurttia. Päädyin kuitenkin tutumpaan naudan jauhelihaan ja supisuomalaiseen kermaviiliin.

Jauhelihavartaat

400g Atrian Parempi Naudan Jauheliha 10%
1 Punainen mieto Chili
1 Valkosipulin kynsi
1 Sipuli
1 Kananmuna
1,5 tl tuoretta Rosmariinia
2 tl tuoretta Timjamia
1 rkl tuoretta Persiljaa
1 tl Savupaprikajauhetta
1 tl Chilijauhetta
1 tl Suolaa
1/2 tl Juustokuminaa eli Jeeraa
1/4 tl Kanelia
Mustapippuria myllystä pari rouhaisua
Voita paistamiseen

Taikina kannattaa tehdä ainakin pari tuntia ennen grillausta ja laittaa jääkaappiin maustumaan.
Hienonna sipuli sekä chili pieneksi silpuksi ja raasta valkosipulin kynsi. Hienonna myös tuoreet yrtit.
Sulata voi pannulla ja kuullota sipulia hetken. Nakkaa mukaan valkosipuli ja tuoreet yrtit. Rouhaise pannulle myllystä merisuolaa ja mustapippuria ja paista kunnes sipulit ovat pehmenneet. Ei tarvitse ruskistaa.
Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja laita jääkaappiin kelmun alle maustumaan.
Jaa taikina neljään osaan ja pyörittele tiiviiksi pötkylöiksi. Työnnä varrastikku pötkön keskelle ja purista vielä paketti tiiviiksi. Jos käytät puisia varrastikkuja niin liota niitä ensin vedessä etteivät syty niin helposti palamaan grillin kuumuudessa.
Grillaa kohtalaisella lämmöllä useasti käännellen, että pötkö ruskistuu tasaisesti. Omalla grillillä aikaa meni joku kymmenen minsaa. Tässäkin kannattaa kääntelyssä käyttää apuna isoa paistinlastaa niin vartaat pysyy paremmin kasassa.


Gözleme (feta-pinaattileipä)

4,5 dl Vettä
1 pss kuivahiivaa
60g Voita sulatettuna
1,5 rkl Hunajaa
1,5 tl Suolaa
10-11 dl Jauhoja
Täytteeseen:
1 Sipuli
1 Valkosipulin kynsi
80g Baby Pinaattia
200g Apetina Salaattijuusto kuutio
Voita paistamiseen

1 Kananmuna

Sekoita kuivahiiva ja hunaja reilusti kädenlämpöiseen veteen. Vaivaa jauhot erissä mukaan. Jatka kunnes taikina on kiinteää ja lisää mukaan voi ja suola. Vaivaa tasaiseksi.
Laita taikina liinan alle lepäämään ja valmista täyte.
Sulata voi pannulla ja kuullota hienonnetut sipulit. Kun sipulit ovat pehmenneet laita mukaan pinaatit. Pyörittele aineksia hetki pannulla ja laita talouspaperin päälle valumaan.
Kun taikina on kohonnut parikymmentä minuuttia niin kumoa se reilusti jauhotetulle työtasolle. Jaa taikina kuuteen osaan ja kauli ohuiksi ympyröiksi. Voitele kananmunalla kauttaaltaan ja levitä pinaatti-sipulipaistos sekä murustettu fetajuusto levyn toiselle puolikkaalle. Taita toinen puolikas kanneksi ja painele ilmakuplat pois. Varmista reunojen kiinnitys vielä painelemalla ne haarukalla.
Paista kiertoilmauunissa 250°c tai grillaa pizzakiven päällä kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin. 
Taikina oli aika vmäinen leipoa ja meinasin pari kertaa luovuttaa, mutta taistelin loppuun asti :)

Kermaviilikastike oli simppeli. Tuoretta ruohosipulia ja suolaa oman maun mukaan ja sekoitus. Tämä oli loistava kaveri mausteiselle jauhelihalle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti