tiistai 23. elokuuta 2016

Aura-tomaattilohi ja uunissa paahdetut Uudet Perunat

Pitkästä aikaa uusi lohiresepti.
Helppo ja nopea arkiruoka mikä ei vaadi jatkuvaa päivystämistä hellan ääressä.
Tähän voit myös kätevästi käyttää edelliseltä aterialta jääneet keiteyt perunat.
Perunat ja lohi valmistuvat kiertoilmauunissa näppärästi yhtäaikaa. 



Lohi

n.700g Lohta
120g Smetanaa
Aurinkokuivattuja tomaatteja
Aurajuustoa
Suolaa 
Valkopippuria

Aseta lohi (voideltuun) uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Suolaa ja pippuroi lohen pinta. Levitä seuraavaksi smetana.
Laita päällimmäiseksi oman maun mukaan aurinkokuivattuja tomaatteja ja murustettua aurajuustoa.
Lohen paksuudesta riippuen kypsennä 200°c kiertoilmauunissa 20-25min

Paahdetut Perunat

Uusia perunoita
Tilliä
Merisuolaa
Mustapippuria
Voita

Keitä perunat kypsiksi ja laita vuokaan. Laita perunoiden päälle voinonokareita, suolaa, mustapippuria myllystä ja hienonnettua tuoretta tilliä.
Paahda pottuja 200°c n.20min.
Kun olin ottanut lohen pois uunista niin pidin perunoita grillivastuksen alla vielä viitisen minuuttia, että niihin tuli nätti paistopinta.


keskiviikko 17. elokuuta 2016

Spaghettivuoka

Mulla on selkeästi joku arkiruokavaihe menossa. Toisaalta kun katsoo blogin kävijöiden klikkauksia niin näille on myös tilausta.

Vaikka kokkailen meidän nelihenkiselle perheelle niin teen sapuskaa aina reiluja satseja. Ruokaa tuli tälläkin kerralla iso uunivuoallinen, mutta loput on meni pakastimeen sopivina annoksina helpottamaan kiireisiä arkipäiviä.
Jos et halua tehdä ruokaa varastoon niin niin käytä jauhelihaa vaan 400g ja puolita spaghetin, mausteiden ja tomaattimurskan määrä. 

500g Spaghettia
700g Naudan jauhelihaa
2 tlk/800g Tomaattimurskaa (Mutti)
1 pkt Koskenlaskija sulatejuustoa
70g Tomaattipyrettä
1 Sipuli
1 Punainen chili
2 Valkosipulin kynttä
1 rkl Sokeria
3 tl Suolaa
2 tl Oreganoa
2 tl Savupaprikajauhetta
Mustapippuria myllystä "pari rouhaisua"
1 rkl Oliiviöljyä
1 rkl Voita

Keitä spaghetti reilusti suolatussa vedessä juuri ja juuri kypsäksi(al dente) paketin ohjeen mukaan(8-10min).
Hienonna sipulit ja chili. Pilko Koskenlaskija pienempiin paloihin.
Kuumenna paistinpannussa voi ja öljy. Laita pannulle jauheliha, sipulit ja chili. 
Ruskista jauheliha ja lisää pannulle tomaattipyre, suola, oregano, savupaprika ja mustapippuri. Paista pari minuuttia.
Sekoita mukaan vielä tomaattimurska ja sokeri.
Laita voideltuun uunivuokaan puolet spaghetista ja jauhelihasta. Lado sulatejuusto vuokaan seuraavaksi. Lisää loput spaghetit ja jauhelihat. Sekoittele vähän, että aineksia on tasaisesti joka puolella vuokaa.
Paista 200°c kiertoilmauunissa 20min. Anna vetäytyä hetki ja tarjoile vihreän salaatin kera :)


maanantai 15. elokuuta 2016

Savulohipiirakka

"Savulohipiirakka on aina sesongissa.."

Viime päivinä on internetin ihmeelliseen maailmaan ilmestynyt useita herkullisia sienipiirakoiden ohjeita. Moni ruokabloggari on nimittäin sesongin mukaisesti lähtenyt sangon kanssa metsään ja poiminut itselleen ainekset esimerkiksi kanttarellipiirakkaan. 

No, mä sen sijaan ajoin Volvon Prisman pihaan, hain palvelutiskiltä palan savulohta ja tein siitä täydellisen piirakan. 
Aurinkokuivattu tomaatti antoi piirakkaan mukavan twistin (vaimon idea) kuitenkaan olematta liian hallitseva. 

Piirakkapohja

125g Voita
3 dl Vehnäjauhoja
3 rkl Vettä
1/2 tl Suolaa

Nypi voi, jauhot ja suola. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi massaksi.
Kääri taikinaköntti kelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään 20 minuutiksi.
Painele taikina piirakkavuokaan reunoja myöden ja pistele siihen haarukalla muutama reikä.
Paista pohjaa yksinään alalämmöllä 220°c kiertoilmauunissa 12-15min.



Täyte

200g Savulohta
1 Sipuli
1 Valkosipulin kynsi
150g Juustoraastetta
2 dl Kermaa
2 Kananmunaa
1/2 tl Suolaa
6-8 Aurinkokuivattua tomaattia
Valkopippuria
Tilliä

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Suikaloi aurinkokuvatut tomaatit.
Kuullota sipuleita voissa pannulla hetki. Anna hieman jäähtyä.
Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita kerman kanssa. Lisää mukaan juustoraaste, suola, sipulit ja ripaus valkopippuria.
Kaada seos pohjan päälle ja lisää savulohi paloina piirakkaan.
Laita pinnalle tuoretta tilliä ja suikaloidut tomaatit.
Paista piirakkaa edelleen 220°c uunissa noin vartti kunnes pinta on kauniin ruskea. 
Piirakkaa on mukavampi leikata jos sen antaa vetäytyä hieman ennen tarjoilua.




lauantai 13. elokuuta 2016

One Pot Kanapasta

Monet ovat jo palanneet töihin kesälomiltaan ja lasten koulut sekä harrastukset alkavat syksyn myötä.
Mulla ei ainakaan ole arkena joka päivä aikaa viettää tunteja keittiössä joten nopealle arkiruoalle on tilausta.

Tässä pastareseptissä kaikki munat laitetaan samaan koriin eli säästetään tiskiä ja sotketaan vain yksi valmistusastia.
Käytin Atrian Broilerimurua, mutta ruoka onnistuu samalla tavalla esim. suikaleista.
Valmistin annoksen mun uunipadassa mitä voi käyttää myös hellalla.
Tämä muuten maistui myös mun pian 5v kriitikollekkin ;)




400g Broilermurua/suikaletta
250g Pastaa
100g Juustoraastetta
5 dl Kanalientä
n.1 dl Vettä
1 Sipuli
2 Valkosipulin kynttä
400g Tomaattimurskaa
70g Tomaattipyrettä
3 rkl Oliiviöljyä
1 rkl Voita
1 rkl Sokeria
1 tl Paprikajauhetta
1 tl Chilijauhetta
1 tl Kuivattua timjamia
Mustapippuria
Persiljaa hienonnettuna


Hienonna sipuli ja raasta valkosipulin kynnet. Kiehauta puoli litraa vettä ja liota sinne yksi kanaliemikuutio.
Kuumenna oliiviöljy ja voi. Lisää broilermuru ja sipulit. Paista kunnes sipulit ovat pehmenneet ja liha on ottanut hieman väriä. 
Lisää mukaan tomaattipyree, paprikajauhe, chilijauhe, timjami ja rouhaisu mustapippuria. Paista parin minuutin ajan.
Laita pataan seuraavaksi pasta, kanaliemi, tomaattimurska ja sokeri. Huuhtele tomaattimurskatölkki suurinpiirtein desillä vettä ja kaada pataan. Sekoita ja anna kiehua ilman kantta.
Säädä levy niin, että keitos poreilee hiljalleen. Keitä kunnes pasta on kypsää. Sekoita pari kertaa kypsymisen aikana.
Lisää tarvittaessa vettä jos nestettä haihtuu liiaksi.
Juuri ennen tarjoilua lisää juusto ja sekoita.
Tarkista maku. Mun mielestä pasta ei kaivannut lisättyä suolaa koska sitä tuli tarpeeksi juustosta ja kanaliemestä.
Koristele annos tuoreella persiljalla ja tarjoile välittömästi.


torstai 11. elokuuta 2016

Naanleipä

Naan kruunaa mausteisen intialaisen ruoan ja tekee siitä samalla sormiruokaa. Itse tykkään repäistä palan leipää ja kasata siihen suupalan verran riisiä ja lihaa. 

Reseptin pohjana on käytetty Jenni Häyrisen Katukeittiö, Parempaa Roskaruokaa kirjan versiota.


2 dl Vettä (42°c niin kuivahiiva herää!)
5-5,5 dl Vehnäjauhoja
1 pss Kuivahiivaa
4 rkl Piimää tai Turkkilaista Jogurttia
1 rkl Hunajaa
1 tl Suolaa

Sekoita kuivahiiva veteen. Laita muiden ainesten kanssa isoon kulhoon. Lisää jauhot viimeisenä erissä. Vaivaa yleiskoneella 5 minuutin ajan.
Kohota taikinaa liinan alla vedottomassa paikassa 1,5 tuntia.
Jaa taikina 6 osaan ja pyörittele palloiksi. Kohota liinan alla vielä puoli tuntia.
Kauli leivät lituskoiksi jauhotetulla alustalla. Voitele leivät sulatetulla voilla (hifistelijät käyttävät vissiin gheetä) ennen uuniin laittamista.
Laita uuniin grillivastus ja 250°c. Paista leipiä 1-2 minuuttia esikuumennetulla uunipellillä kunnes niihin alkaa muodotua ruskeita kuplia.
Valmiit leivät pysyvät pehmeinä jos laitat ne liinan alle odottamaan tarjoilua. Voitele leivät vielä voilla paiston jälkeen.