perjantai 30. syyskuuta 2016

Täytetty Naaleipä

Kun käytän raaka-aineena lihaa niin se on lähes poikkeuksetta marinoimatonta.
Täytin naanleivän broilerin rintafileellä minkä maustoin Urtekramin Cajun-mausteseoksella.
Lisäksi majoneesi sai makua Urtekramin chilihiutaleista.

Broilertäyte

4 kpl Broilerin rintafileitä
Urtekram Cajunmixiä
Oliiviöljyä
Suolaa
1 dl Majoneesia
1-2 tl Urtekram Chilihiutaleita



Sekoita chilihiutaleet majoneesiin ja laita jääkaappiin maustumaan.
Kuivaa fileet talouspaperilla ja hiero pintaan reilusti Cajunmixiä. Pirskottele fileiden pinnalle oliiviöljyä
Kypsennä 200°c kiertoilmauunissa 25min.
Anna vetäytyä hetki ennen leikkaamista.
Täytä naanleipä broilerilla, majoneesilla ja esimerkiksi salaattisekoituksella, kurkulla sekä tomaatilla.

Tämäkin ohje osallistuu ruoka.fi:n ja Urtekramin maustehaasteeseen. Käy antamassa äänesi 20.10.2016 mennessä ja voit voittaa 99€ arvoisen maustepaketin itsellesi!

torstai 29. syyskuuta 2016

Nachopelti



Valmiit mausteseokset on helppo korvata Urtekramin luomumausteilla.
Ohjeen jauhelihaseosta voi käyttää myös vaikkapa tortillojen täytteeksi, pizzan päälle..


700g Naudan jauhelihaa
1 Sipuli
2 Valkosipulin kynttä
400g Tomaattimurskaa
1 rkl Urtekram Cajunmixiä
1 tl Urtekram Kurkumaa
1/2 tl Urtekram Korianteria
1 rkl Voita
300g Nachoja
9 kpl yksittäispakattua Cheddarviipaletta
Jalapenoja
Kirsikkatomaatteja
Hienonnettua persiljaa

Hienonna sipuli ja raasta valkosipuli. Kuumenna paistipannussa voi ja laita pannulle jauheliha, sipuli ja valkosipuli. Ruskista. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Sekoita.
Levitä uunipellille nachot ja lusikoi jauhelihaseos päälle. Laita seuraavaksi oman maun mukaan jalapenoviipaleita, puolitettuja kirsikkatomaatteja ja persiljasilppua.
Asetettele juustoviipaleet päällimmäiseksi ja laita pelti 200°c uuniin n. 5min tai kunnes juusto sulaa.

Tarjoile annos vihreän salaatin ja ranskankerman kera.

Osallistun ohjeella ruoka.fi ja Urtekramin maustehaasteeseen
Käy äänestämässä omaa suosikkia ja voit voittaa 99€ arvoisen maustepaketin! (Äänestys on päättynyt)








keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Länsi-Carolinan BBQ-kastike

Ennenkuin omaa blogia aloin kirjoittelemaan niin seurasin jo silloin useita suomalaisia ruokablogeja.
Tulostin reseptin paperille ja jos se oli hyvä niin se päätyi "reseptiarkistoon".
Muistin ohjeen olemassaolon kun tein pitkästä aikaa pulled porkia.
Tulosteen yläreunasta selvisi, että alunperin ohje on julkaistu Pastanjauhantaa blogissa. 

Mun ohje on alkuperäisestä puolitettu ja mittasuhteita on hieman säädetty.
Tämä makean hapan kastike on mielestäni parhaimmillaan juuri nyhtöpossun kanssa, mutta myös possun ribseille olen tätä keitellyt.
Ei muuten kannata säikähtää jos etikan maku puskee läpi kun maistaa pelkkää kastiketta. Lihan kanssa maut ovat hyvässä tasapainossa.


2,5 dl Ketsuppia
1 dl Ruskeaa sokeria (esim. tumma ruokokidesokeri)
0,5 dl Dijon-sinappia
0,5 dl Valkoviinietikkaa
1 Sipuli
1,5 tl Worcester-kastiketta
1 tl Tabascoa
1,5 rkl Voita

Sulata voi kattilassa ja kuullota hienonnettua sipulia muutama minuutti.
Lisää loput ainekset ja keittele hiljalleen 15min ajan välillä sekoittaen.
Pitaleipiin käytin omaa ohjettani. Kokonaisuutta raikasti jugurttikastike.


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Cumulus-hotellit uudistivat aamiaisen

Kun sähköpostiin kilahtaa kutsu hotelliaamiaiselle niin siinä kohtaa ei tule miettineeksi, että meneekö vaiko ei. Kysymys on ainostaan se, että milloin sinne menee :)
Otin kutsun saatuani välittömästi yhteyden mun kulinaristiseen luottoaveciin ja alettiin sorvaamaan aikatauluja kohdilleen..

Cumulus-hotellit ovat uudistaneet aamiaisensa ja kävin sitä Seinäjoella testaamassa*  
Tarjonnassa oli selvästi panostetettu monipuolisuuteen ja ihan varmasti jokaiselle löytyy mieleinen vaihtoehto. 

Leipävalikoimasta löytyi mm. vastaleivottua patonkia ja sämpylöitä. 
Juusto -ja leikkelevalikoimaan oli myös panostettu.


Rahkabaarissa sai tuunata aamupalansa sesongin marjoilla tai muilla lisukkeilla.
Raikas uutuusherkku Frozen yogurt oli mielenkiintoinen tuttavuus.
Myös smoothien ystäville löytyi oma vaihtoehto.


Lämpimissä oli tarjolla tietenkin pekonia, nakkia, karjalanpiirakkaa munavoilla.
Lisäksi oli mm. kevätrullia sweet chilikastikeella mihin en muualla ole kyllä törmännyt.


Mun aamupala sai arvoisensa päätöksen kahvilla ja korvapuustilla. 
Kiitos Cumulus kutsusta!


*ilmainen aamiainen











  

lauantai 10. syyskuuta 2016

Kukkakaaligratiini

Kukkakaaligratiini on ollut kauan tehtävälistalla.
Herkullinen ja kohtalaisen helppo lisuke lihan kaveriksi. No, miksei tätä nyt voisi ilman lihaakin päästellä jos vegaanijutut on lähempänä sydäntä.

Mun äiti tekee tätä usein myös joulupöytään.
Ihan yhtä hyvää tästä ei tullut kuin äitin tekemänä, mutta aika lähelle pääsin :)




1 Keskikokoinen Kukkakaali

3 dl Täysmaitoa
n. 2dl Juustoraastetta (Voimakasta)
2 rkl Voita
2 rkl Vehnäjauhoja
1 tl Suolaa
ripaus Mustapippuria

Leikkaa kukkakaalista nuput irti ja keitä niitä suolatussa vedessä 4min.
Sulata kattilassa voi ja sekoita siihen jauhot. 
Lisää maito ja kiehauta. Laita kattilaan juustoraaste, suola ja pippuri. Sekoita tasaiseksi.
Laita esikeitetyt kukkakaalit (voideltuun) uunivuokaan ja kaada juustokastike päälle. Jos haluat niin laita päälle vielä hieman juustoraastetta. 

Gratinoi 200°c uunissa n.15min tai kunnes pinta on tummunut kauniin ruskeaksi.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Täytetyt perunat

Kiinteän ja ohutkuorisen kesäperunan sesonki alkaa olla loppusuoralla ja kaupoista löytyy jo esim. jauhoisempaa punakuorista Bella Rosaa.
Juuri tuo Rosamundaa muistuttava peruna on passeli tähän reseptiin.

Jos päätän kokata jotain näppärää ja herkullista sormiruokaa niin yleensä tarjolla olevien naposteltavien määrä karkaa lapasesta sen verran, että pitää kutsua ruokapöytään apujoukkoja :) 

Tällä kerralla oli pöydässä tahmaisia broilerin koipipaloja, sipulirenkaita, vihanneksia, dippiä.. Lisäksi tein uuden postauksen arvoisia täytettyjä perunoita.

Meillä oli neljä aikuista syömässä ja tämän ohjeen määrillä kaikki meni ;)

10 kpl pienehköjä Jauhoisia perunoita
140g Pekonia
n. 80g Jukolan Juuston Valkosipuli Cheddaria*
2 rkl Voita
2 rkl Maitoa
Suolaa 
Mustapippuria
Oliiviöljyä

Koristeluun:
Ranskankermaa
Kevätsipulia

Pese perunat huolellisesti ja leikkaa puoliksi. Aseta ne uunipellille leikkauspinta ylöspäin ja mausta suolalla ja pippurilla. Pirskottele päälle myös hieman oliiviöljyä.
Paista perunoita 200°c kiertoilmauunissa koosta riippuen n.30min
Tällä välin raasta juusto ja paista pekonit rapeaksi. 
Kun perunat ovat kypsiä niin anna niiden hieman jäähtyä ja koverra sisusta teelusikalla kulhoon. Älä kuitenkaan riko kuorta.
Murusta kulhoon mukaan pekoni ja lisää voi, maito sekä juustoraaste. Sekoita tasaiseksi massaksi. Mausta ja maistele.
Täytä perunan kuoret massalla ja laita uuniin vielä n.10min ajaksi kunnes pinta ottaa vähän väriä.
Koristele perunat ranskankermalla ja kevätsipulilla.
Tuo ranskankerma alkaa muuten aika helposti valumaan kuuman perunan päältä pois, että jos tykkäät esteettisestä ruoasta niin koristele juuri ennen tarjoilua..




*Juusto saatu ilmaiseksi Jukolan Juustolta