sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Pekoni-tuorejuusto kanaa maissikuorrutuksella

Hei uusi resepti pitkästä aikaa blogiin! Itseäni häiritsee tosi paljon kun ei ehdi blogia useammin päivitellä, mutta täällä ollaan edelleen :) 

Ohje on hyvin samantyyppinen kuin blogista jo löytyvä pinaatti-ricotta broisku, mutta tämä on tuhdimpi pekonin ansiosta. 
Liha ja lisuke valmistuu näppärästi samalla uunipellillä.
Mulla on tässä paprikaa ja sipulia lisäkkeenä, mutta niitähän pystyy varioimaan omaan makuun kasviksilla mitkä kypsyy alle puolen tunnin. 

Olen ennenkin tuskaillut saman asian kanssa kun kaupasta haen kokonaista ja maustamatonta kanan rintafilettä. Erilaisia ohuita fileleikkeitä löytyy kyllä hyllymetreittäin, mutta ne ei käy tähän. 
No yhdessä välissä onneksi oli naturelleja ja kokonaisia fileitä kolmen kappaleen rasioissa  En nyt roskista jaksa mennä enää kaivamaan, mutta rasia oli keltainen eli taitaa olla Kariniemen tuotemerkki.

Ruoka on kohtalaisen helppo ja nopea valmistaa, hieman saa aluksi heilutella puukkoa..

6 kpl Kanan rintafilettä (ei fileleikettä)
1 pkt/140g Pekonia
1 kpl Kevätsipulia
Suolaa 
Mustapippuria

Kuorrutukseen:
Corn Flakes maissihiutaleita
Jukolan Cheddaria

Lisuke:
2 kpl eri väristä Paprikaa
1 kpl iso Sipuli
kuivattua Timjamia
Sipulijauhetta
Paprikajauhetta
Oliiviöljyä

Uunin voi laittaa samantien päälle, mulla on kiertoilmauuni ja laitoin asteet 200°c.
Seuraavaksi valmistetaan täyte. Ruskista pekonisiivut rapeaksi ja nosta talouspaperin päälle niin ylimääräinen rasva valuu pois. Hienonna pekoni muruksi. Leikkaa myös kevätsipuli ohueksi viipaleeksi. Sekoita molemmat tuorejuuston kanssa. 
Jos teet paprika-sipuli lisäkkeen niin suikaloi valmiiksi paprika ja sipuli.
Tee rintafileisiin poikittain kolme syvää viiltoa kuitenkin niin, että se pysyy kokonaisena. Laita fileet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, mausta suolalla sekä pippurilla ja jaa pekoni-tuorejuustotäyte viiltoihin. Murusta päällimäiseksi kerros maissihiutaleita.

Laita myös paprikat sekä sipulit pellille ja ripottele loput mausteet. Lorottele päälle oliivioljyä ja paista uunissa 15 min ja lisää raastettu cheddar. Jatka tämän jälkeen kypsentämistä vielä 10 minuutin ajan. 


Ruoka toimii mun mielestä parhaiten riisin kanssa, että muista laittaa vesi keittymään tarpeeksi aikaisin :)




perjantai 1. helmikuuta 2019

Lakeuden Panimojuhlat 2019

**Kaupallinen yhteistyö**

Järjestyksessään neljännet Lakeuden Panimojuhlat kokosivat taas tammikuun loppupuolella pienpanimo-oluiden ystävät Seinäjoen Rytmikorjaamolle.
Tapahtuma oli edellisvuosien tapaan(pl. ensimmäinen kerta)kaksipäiväinen ja myös perinteisesti lauantai myyntiin jo ennakkoon loppuun. 

11 kotimaisen panimon lisäksi tapahtumaan olivat omia tuotoksiaan tuoneet maisteltavaksi viime vuodelta tuttu vieras etelänaapurista eli Põhjala Brewery sekä uutena tulokkaana suosittu norjalainen Nøgne Ø
Norjalaisten oluiden maistelua perjantaina häiritsivät pahasti ainakin alkuillasta ongelmat hanojen kanssa ja osa tuotteista ei harmittavasti ollut saatavilla. Eikä ne ongelmat hanojen kanssa vissiin helpottaneet koko iltana kun norjalainen panimomestari koko illan niitä näytti ruuvailevan..
Luonnollisesti myös Kyröläisten tiimi oli mukana tiukempien liemien kanssa ja tänä vuonna oli erikoisuutena paikallinen viinitila Pirula.
Oheistoimintaa oli mm. Retro videopelinurkkauksen ja olutmaalauksen muodossa. Nekin vetivät kivasti porukkaa, tosin itse keskityin oluiden maisteluun.

Se mikä itseni yllätti positiivisesti, että happamia soureja oli tänä vuonna yllättävän paljon. Lähes jokaiselta panimolta löytyi oma versio näistä varsin kesäistä bisseistä. 
Mallaskosken sopivasti hapan Blueberry Sour


Myös chilin poltetta oli muutamaan olueen lisätty ja erikoismaininnan ansaitsee Pyynikin La Caliente Valentina Chili Vanilla Stout 6,9%  mikä lämmitti sen verran mukavasti, että sitä voisi ostaa myös kotiin muutaman pullon. 

Vinkki: "Pakko maistaa" tuotteet kannattaa maistella jo alkumetreillä, koska loppuillasta ei kovin syväluotaavia analyysejä pysty oluille enää antamaan ;)

Panimojuhlien ruokatarjonnasta vastasi tänäkin vuonna Mallas Kabackan porukka. Ehkäpä tulevina vuosina voisi miettiä hieman uudistusta ruokapuoleen koska jonot muodostuivat välillä aika pitkiksikin koska ruokaa sai vaan yhdestä pisteestä.
Itse osallistuin tosiaan tapahtumaan vain perjantaina ja siinä kun söin kylläkin varsin maukasta 10 euron bratwurstihodaria niin mietin, että miksei ainoastaan lauantaille varattu burgerbuffa olisi voinut olla molempina päivinä?

Lakeuden Panimojuhlat järjestetään myös tammikuussa 2020, aion ehdottomasti olla paikalla. Tuu sinäkin :)