keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Pizza Bianca

Pizza Bianca eli valkoinen pizza.
Eipä ole ennemmin tullut syötyä pizzaa ilman tomaattikastiketta.
Kokeilu oli varsin herkullinen ja eikä varmasti jää ainoaksi.
Tämä ei ole mikään yhteistyöpostaus, mutta käytin Valion Koskenlaskija Ruokaa "tomaattikastikkeena".
250g purkillisessa oli juuri sopiva määrä helposti levittyvää juustoa kahteen pizzaan.
Lähdin tekemään pizzaa less is more periaatteella eli panostetaan täytteiden laatuun määrän sijasta. 

Uusimpien trendien mukaan pizzapohjaa pitäisi kohottaa jääkaapissa parikin vuorokautta. Ainakin vielä menin aidan matalemmasta kohdasta ja kohotin pohjaa vajaan tunnin.
Pizzakiven oston jälkeen olen kaikki pizzani siinä paistanut ja en tälläkään kerralla tehnyt poikkeusta. 


Pizzapohja

1,5 dl Vettä
pss Kuivahiivaa
1 tl Suolaa
2 rkl Oliiviöljyä
3-4 dl Durumvehnäjauhoja

Kaada kuivahiiva reilusti kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy, suola ja jauhot.
Alusta taikina tasaiseksi. Kohota liinan alla vedottomassa paikassa ainakin tunti.

Täyte

250g/prk Valio Koskenlaskija Ruokaa
Ilmakuivattua kinkkua
Punasipulia
Tuoretta Herkkusientä

Valmiin pizzan päälle kourallinen tuoretta Rucolaa


Täytteethän voi jokainen vapaasti valita omien mieltymysten mukaan. Oman pizzan täytteet on lueteltu yläpuolella.
Vaimon makuun täytevalinnat olivat aavistuksen suolaiset. Esimerkiksi esikeitetty tankoparsa, tomaatinsiivut tms. tasapainottavat suolaisuutta mukavasti.
Pinnalle ei siis erikseen juustoraastetta tullut vaan alimmaisena oleva Koskenlaskija riitti varsin hyvin.
Paistoin pizzaa kiven päällä omassa kiertoilmauunissa 250°c aika tarkalleen 9min.
Uuneissa on eroja, testaamalla löytää omaan uuniin parhaiten sopivan paistoajan.



2 kommenttia:

  1. Pizzan ystävän lempipostaus! Pizza blancoon on meillä laitettu pohjalle smetana..tuota koskenlaskija ruokaa on kyllä kokeiltava, eikös se ole sellaista levittyväistä ja pehmeää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo Koskenlaskija Ruoka on just sellaista helposti levittyvää!
      Myös makua tuli reilusti, että mun mielestä ei täytteitä kannata laittaa kuin paria kolmea erilaista..

      Poista