maanantai 23. tammikuuta 2017

Tunnelmat vuoden 2017 Lakeuden Panimojuhlilta

Toista kertaa järjestetty Lakeuden Panimojuhlat laajeni tänä vuonna kahden päivän tapahtumaksi.
Ensimmäisenä vuonna tapahtuma myytiin ovelta loppuun ja tänä vuonna lauantain liput myytiin jo ennakkoon kaikki.
Tämä kertoo siitä, että Panimojuhlat ovat ehdottomasti lunastaneet paikkansa lakeuksilla.
Tänä vuonna panimoita oli mukana 14 kpl ympäri Suomen ja lisäksi etelänaapurista omat oluttynnyrinsä paikalle toi Põhjala Brewery.

Iso plussa järjestäjille siitä, että tapahtumaan myytyjen lippujen määrä pidettiin tänäkin vuonna maltillisena. Missään vaiheessa iltaa ei pienpanimoiden pisteille syntynyt tunnelmaa latistavia jonoja.
Lisäksi tapahtuma keskittyy edelleen vain pienpanimotoimintaan ja siihen liittyviin asioihin sekä ilmiöihin.

Alla muutama otos oluista jotka olivat omaan suuhun sopivia..

Põhjalan Rukkirääk jäi positiivisella tavalla mieleen

Sonnisaaren Tupru Savulager oli nimensä veroinen

Reilu vuoden ikäisen Jacobstads panimon Amber Alessa oli just sopivasti luonnetta
 


Vehnäoluiden suurena ystävänä mieltä lämmitti jälleen Panimoravintiola Plevnan mukana olo. Parempaa vehnää en vielä ole maistanut.


Alkon helmikuun käsityöläisoluiden valikoimastakin löytyvä Rekolan Panimon Kaffe Stout oli mun mielestä panimojuhlien paras tumma olut




Lakeuden Panimojuhlien meininki oli kokonaisuudessaan 5/5.
Toivottavasti tapahtumasta tulee pysyvä perinne piristämään synkkää tammikuuta. Juuri tämän kokoisena, ei isompana eikä pienempänä.



  

2 kommenttia:

  1. Varmasti ollut mukava tapahtuma oluiden ystäville. Varsin miehisiltä nuo merkit ja kuvat vaikuttavat, mutta niihän se taitaa olla, että harrastajaporukka on miesvoittoista. Meilläkin lahjakortti tyttäreltä, saatiin joululahjaksi, Suomen olutpanimon maistiaisiin, saas nähdä koska mennään. Mukavaa päivän jatkoa sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ensimmäisenä vuonna yleisö oli varsin miesvoittoinen, mutta tänä vuonna myös naispuoliset oluenystävät löysivät tapahtumaan.
      Mukavaa päivää sullekkin Sari :)

      Poista