perjantai 26. tammikuuta 2018

Paras kinkkukiusaus

Kinkkukiusaus. Yksi parhaista arkiruoista, ainakin mun mielestä.
Eilen tätä jälleen valmistin ja latasin tuttuun tapaan mun somekanaviin kuvia siitä. 
Sen verran sain kysymyksiä kyseiseen ruokaan liittyen yksityisesti ja julkisesti, että ajattelin naputella sen myös tänne blogin puolelle talteen.

Kaikki lähtee tietenkin hyvän kinkun valinnasta. Kinkussa saa olla reilusti makua, että kaikki palvi- tai savu- alkuiset on hyvä juttu.
En ala tässä erikseen mitään yksittäistä tuotemerkkiä nostamaan muiden yläpuolelle, mutta kaikki pizzasuikaleet tai vastaavat lihavalmisteet saa jättää suosiolla hyllyyn.
Tällä kerralla lisäsin mukaan myös pekonikuutioita ja voin kertoa ettei se ainakaan huonontanut makua!
Ainut syy siihen miksi en osta valmista peruna-sipulisekoitusta vaan pelkkää perunasuikaletta on mun lapset. Ne ei nimittäin pidä sipulista jos se näkyy. Samasta syystä pidin myös valkosipulin määrän maltillisena :)

1 kg Perunasuikaleita
250g Palvikinkkua
140g Pekonikuutioita
1 iso Sipuli
1 tai enemmän Valkosipulin kynttä
3 dl Kuohukermaa
2 dl Ruokakermaa
2 tl Suolaa
2 tl Sipulijauhetta
2 tl Valkosipulijauhetta
2 tl Paprikajauhetta

Lämmitä kiertoilmauuni 200°c
Hienonna/suikaloi sipulit. Laita paistinpannu kuumenemaan ja lisää siihen pekonikuutiot. Pekonia ei ole tarkoitus ruskistaa tässä kohtaa loputtomiin vaan ottaa hieman väriä. Kun rasva alkaa irtoamaan niin sekoita pannulle mukaan kinkku ja sipulit. 
Voitele uunivuoka ja laita pohjalle n. puolet perunasuikaleista. Mausteet voit laittaa seuraavaksi. Kaada paistinpannun sisältö liemineen vuokaan seuraavaksi ja laita päällimmäiseksi loput perunasuikaleista. 
Lisää kermat ja kypsennä 30min. Sekoita ainekset vuoassa kertaalleen ja nosta vuoka uuniin vielä 20-30 minuutiksi.
Anna kinkkiksen vetäytyä hetken ennen tarjoilua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti