maanantai 5. lokakuuta 2015

Osso Bucco

Yksi hieno syksyinen pataruoka lisää.
REKO Seinäjoen lähiruokaringissä oli viime kerralla tarjolla mm. erilaisia lajitelmia rotukarjan lihaa ja vieläpä luomuna. Fileet ja paistit jätin tällä kerralla suosiolla muille lähiruuan ystäville, koska en viime talven jälkeen ole osso buccoa kokkaillut.  
Pidän tätäkin helppona ruokana joka valmistuu lähes itsestään. Padan saa jättää kaikessa rauhassa pariksi tunniksi uuniin muhimaan. Esivalmisteluihin kuitenkin kannattaa varata hieman aikaa.


2 Naudan potkakiekkoa
1 dl Vehnäjauhoja
1,5 tl Suolaa
Mustapippuria "pari rouhaisua"
2rkl Voita ja Öljyä ruskistamiseen

2 Porkkanaa
2 Sipulia
3 Valkosipulin Kynttä
2 dl Valkoviiniä
400g Tomaattimurskaa (Mutti)
70g Tomaattipyrettä
n.2 dl Vettä
4 Basilikan lehteä
3 Laakerinlehteä
1 rkl Sokeria
2 tl Suolaa
1 tl Oreganoa
1 tl Mustapippuria
Timjamin oksa
Rosmariinin oksa

Esilämmitä uuni 150°c
Sekoita vehnäjauhot, suola ja mustapippuri.
Kuivaa talouspaperilla huoneenlämpöiset potkakiekot ja leikkaa muutamasta kohdasta potkia ympäröivä kalvo poikki niin ne eivät käpristy ruskistettaessa. Pyörittele kiekot jauhoseoksessa kauttaaltaan. Kuumenna paistinpannussa öljy ja voi. Ruskista potkat ja siirrä sivuun.
Kuumenna uunipadassa tilkka öljyä ja nokare kunnon pala voita
Pilko porkkana sekä sipuli muutamaan osaan ja laita pataan. Lisää myös kokonaiset valkosipulin kynnet. Pyörittele aineksia hetki ja lisää timjami, rosmariini, laakerinlehdet, tomaattipyre ja oregano. Paista minuutin ajan ja lisää valkoviini.
Lisää loput ainekset, nosta potkat takaisin liemeen ja kiehauta. Ota paistinpannusta vesitilkalla kaikki maut mukaan.
Varmista, että lientä on niin paljon, että lihat peittyvät kokonaan. Lisää tarvittaessa vettä.
Laita kansi päälle ja hauduta uunissa vähintään 2h, mutta kuitenkin niin kauan kunnes liha irtoaa helposti luusta ja luuydin on sulanut. 
Itse haudutin n.2,5h ja sammutin uunin siksi aikaa kun perunamuusi valmistui.
Jos tätä ruokaa jostain syystä jää niin se on seuraavana päivänä vielä parempaa kun maut ovat tasaantuneet.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti