sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Shepherd's Pie eli Jauheliha-Perunasosevuoka

Tämä ruoka on taas yksi herkullisista arkisafkoista.
Myös mun 1,5v ja 4v tytöt söivät lautasensa tyhjäksi mukisematta :)
Inspiraatio ruokaan syntyi kun selasin Hanna Gullichsenin "400g - Parhaat jauhelihareseptit" kirjaa.
Hieman kirjan resepti muuttui mun keittiössä, mutta kaikki kunnia alkuperäiselle.
Kirjan ohjeet on tosi yksinkertaisia. Omaan makuun vähän liiankin yksinkertaisia, jopa perinteiselle makaronimössölle löytyy oma resepti.
400g kirja onkin hyvä hankinta aloittelevalle kotikokille tai nuorelle ensimmäiseen kotiin tuparilahjaksi.
Orginaali Shepherd's Pie pitäisi vissiin tehdä karitsan jauhelihasta, mutta tämän tein ihan naudasta.

Perunamuusi

n. 1 kg Rosamundaa
50g Voita
2 dl Täysmaitoa
1,5 tl Suolaa

Kuori perunat ja keitä ne suolatussa vedessä kypsiksi. 
Kaada vesi pois ja muussaa perunat. Sekoita mukaan voi, maito ja suola.

Jauhelihaseos

400g Naudan Jauhelihaa (tai karitsaa)
1 iso Sipuli
1 iso Porkkana
3 Valkosipulin kynttä
1/2 Punainen Chili
200g Mutin Tomaattimurskaa
2 Laakerinlehteä
1 dl Vettä
2 rkl Tomaattipyreetä
3 rkl Vasikkafondia (käytin 2kpl kinkun paistoliemestä tehtyä lihaliemikuutiota)
kourallinen Persiljaa hienonnettuna
Mustapippuria
Voita paistamiseen

Kuumenna paistinpannussa voi. Laita jauheliha pannulle ja riko rakenne. Lisää pannulle raastettu porkkana ja hienonnetut sipulit sekä chili. Paista hetki ja lisää loput ainekset. Kiehuta pari minuuttia nestettä kasaan.
Poista laakerinlehdet ja levitä jauhelihaseos voidellun uunivuoan pohjalle. Peitä kastike perunamuusilla.
Paista 200°c uunissa 15-20min kunnes pinta on kauniin ruskea.
Käyttämäni 1,5 litran Marimekon vuoka tuli ääriään myöden täyteen joten laitoin sen uunipellille välttyäkseni uunin pesulta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti