maanantai 22. helmikuuta 2016

Cheddarilla ja Chorizolla täytetty Possun Filerulla

"Muutamalla ainesosalla reilusti makua"

Tässä filerullassa oli mun mielestä kaikki kohdallaan. Valitsin täytteeksi jo aiemmin hyväksi maustajaksi todetun chorizomakkaran ja kotimaisen Jukolan Juuston* aidon cheddarin. Sipuli, valkosipuli ja persilja niputtivat maut yhteen. 

Filerulla on oikeastaan aika helppo tehdä. Haastavin osuus taitaa olla porsaan ulkofileen avaaminen puukolla. Yritän alempana kuvin ja tekstin avustuksella kertoa miten se tapahtuu.

Ainakin Atrialla on valikoimissa määräpainoisia 800g ulkofilepaketteja ja se oli just passelin kokoinen ruokkimaan kolme aikuista. Jäi mulle vielä seuraavalle päivälle pätkä rullaa niin sain kahvin seuraksi herkkuleivän :) File oli muuten melkein paremman makuista seuraavana päivänä!
Aloitetaan kuitenkin fileen auki leikkaamisesta..

Aloita valitsemalla mahdollisimman terävä puukko
Leikkaa ensimmäinen viilto 1/3 fileen paksuudesta niin, että file pysyy ehjänä. Eli vasemmalla on auki leikattu "lärpäke" ja loput fileestä oikealla.
Seuraavaksi leikattiin loput 2/3 osaa auki. Eli pyöräytin filettä leikkuulaudalla 180 astetta ja avasin loput fileestä. Jälleen varotaan tekemästä reikiä fileeseen.
File on hyvä vielä tasoittaa lihanuijalla niin rullasta tulee tasaisempi. (Kyllä, fileessä on reikä..)


Täyte

200g Chorizomakkaraa
100g Jukolan Juuston Orginaali Cheddaria
1 Sipuli
2 Valkosipulin kynttä
n. 0,5 dl tuoretta Persiljaa hienonnettuna
Oliiviöljyä

pätkä paistinarua

Pilko chorizo ja sipuli pieneksi. Mitä pienemmäksi pilkot niin sitä helpompi rulla on kääriä. Raasta valkosipuli.
Kuumenna paistinpannulla tilkka oliiviöljyä. Laita chorizo ja sipulikuutiot pannulle. Paista niin kauan kunnes chorizo on mukavan rapeaa. Nakkaa valkosipuli pannulle, sekoita ja anna hieman jäähtyä ettei näpit pala.
Rouhi fileen pinnalle hieman merisuolaa ja mustapippuria
Lusikoi täyte pannusta fileen päälle. Laita seuraavaksi persilja. Raasta juusto päällimmäiseksi. Painele reilusti kädellä täytettä tiiviimmäksi.
Rullaa file mahdollisimman tiiviiksi paketiksi ja sido narulla.
Pyyhkäise pannulta talouspaperilla enimmät rasvat pois ja kuumenna nokare voita. Ota rullaan kauttaaltaan kaunis ruskea paistopinta ja tökkää paistomittari rullan keskelle. Nosta rulla uunivuokaan ja kypsennä 175°c uunissa kunnes sisälämpö on 68°c 
En huomannut kellottaa, mutta varaa tähän noin tunti. Jossain kohtaa kun rullasta alkoi valumaan nestettä uunivuokaan niin nakkasin desin verran vettä vuoan pohjalle rasvan käryämisen estämiseksi. Tuossa nesteessä on tiivistettynä koko filerullan maku joten sitä päätyi myös lautaselle kastikkeeksi. Voisihan sen myös suurustaa jos haluaa.
Anna rullan vetäytyä folioon käärittynä vähintään 20min ennen leikkaamista.

*Juusto saatu ilmaisena näytteenä Jukolan Juustolta
Valkosipuliperunat ja pavut sopivat hienosti rullan kanssa




2 kommenttia:

  1. Jyhkeän näköinen rulla, ei mitään piperrystä! Vesi tulee kielelle! -Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Tämä oli hyvin ruokaisa :D
      Mun blogista harvemmin löytyy piperrystä :)

      Poista