lauantai 17. lokakuuta 2015

Paahdettu Tomaattikeitto+Syötävät Keittokulhot

Ostin puoli-ilmaiseksi ison pussillisen kotimaisia 2-laadun tomaatteja. Nehän soveltuu täydellisesti tomaattikeiton raaka-aineeksi. Vaikka joidenkin tomaattien ulkokuori oli vähän epämääräisen näköinen niin sisus oli täysin moitteeton. 
Itse en ole tomaattikeiton suuri fani joten pakko oli netistä hakea vinkkejä millä keittoon saa lisää makua. Pari hyvää ohjetta otinkin käyttöön. Prinsessakeittiön blogista poimin idean aineksien paahtamiseen uunissa ja Kahvia&Kasvisruokaa blogista tarttui mukaan keiton viimeistelevä basilikaöljyn resepti. Öljy kannattaa valmistaa ennen keittoa niin se ehtii maustua kunnolla.
Jääkaapissa oli myös paketillinen pekonia joten pekonimuru oli oman annoksen kirsikka kakun päällä. Pekonit muuten valmistui näppärästi samalla uunissa omalla pellillään kun siellä paahtoi muita aineksia.
Keiton valmistuspäivänä ei muuta ohjelmaa ollut joten sain rauhassa viettää keittiössä aikaa. Teinpä siinä sitten vielä syötävät keittokulhot tomaattikeitolle Richard Bertinetin Leipää Monella Tavalla kirjan ohjeella.
Kulhojen onnistumisprosentti ei ollut kuin 25%. :)
Taikinan ohjeessa ei sinänsä ollut mitään vikaa. Alkuperäisessä ohjeessa oli muottina käytetty savista keittokulhoa. Mulla vaan ei ollut mitään muita uunin kestäviä kulhoa muistuttavia astioita kun Arabian KoKo sarjan syvä lautanen. Ohjeessa neuvotaan painelemaan taikina voidellun ylösalaisin käännetyn kulhon päälle. Kaikki muut jämähti lautaseen kiinni, paitsi se joka vaan laskettiin lautasen päälle eikä paineltu ollenkaan. 
Ohjeella tulee 8 keittokulhoa. Meillä syöjiä oli sen verran vähän, että vaikka tein koko satsin taikinaa niin käytin vain puolet keittokulhojen valmistukseen.


Leipäkulhot

500g Vehnäjauhoja
20g Mannasuurimoita
15g Hiivaa
10g Suolaa
50g laadukasta Oliiviöljyä
350g Vettä

Punnitse jauhot ja mannasuurimot sekoituskulhoon. Hiero hiiva jauhoihin. Aseta yleiskoneeseen taikinakoukku ja laita hitaimmalle nopeudelle. Lisää loput ainekset ja anna sekoittua 2 min.
Nosta nopeutta yhdellä pykälällä ja sekoita vielä 7 min ajan.
Poista taikina astiasta kevyesti jauhotetulle työtasolle ja muovaa palloksi. Jauhota sekoituskulhon sisäpinta, aseta taikinapallo takaisin ja anna kohota liinan alla vedottomassa paikassa 30min.

Esilämmitä uuni 250°c
Kumoa taikina jauhotetulle työtasolle.
Punnitse taikinasta niin monta 100g palaa kun teet kulhoja. Kauli palat ympyröiksi. Painele kevyesti öljyttyjen kumottujen kulhojen päälle. Anna levätä 10min.
Laita kulhot taikinoineen uunipellillä uuniin ja laske lämpö 200°c
Paista 20-25min kunnes leipä on kullanruskea.
Anna jäähtyä muutama minuutti ja irrota varovasti ohutteräisellä veitsellä. Jäähdytä kulhot ennen tarjoilua.
Murtuneet kulhot toimittavat hienosti leipäkrutonkien virkaa ;)



Tomaattikeitto

1,2 kg Tomaatteja
1 Sipuli
3-4 Valkosipulin kynttä
1 mieto Punainen Chili
2,5 dl Kanalientä
1 rkl Sokeria
2 tl Oreganoa
2 oksaa tuoretta Timjamia
1 oksa tuoretta Rosmariinia
Merisuolaa
Mustapippuria
Oliiviöljyä

Leikkaa tomaatit puoliksi ja poista kannat. Kuori ja puolita sipuli. Aseta tomaatit ja sipuli uunipellille leikkauspinta ylöspäin. Laita pellille myös kokonainen chili ja valkosipulin kynnet kuorineen. Rouhi päälle reilusti merisuolaa ja hieman mustapippuria. Valele reilulla oliiviöljyllä ja nakkaa pellille timjamin -ja rosmariinin oksat. Paahda aineksia 180°c uunissa n.30min kunnes ne ovat saaneet kunnolla väriä. Kiehauta sillä aikaa 2,5dl vettä ja liota sinne puolikas kanaliemikuutio.

Nostele tomaatit ja sipuli lusikalla kanaliemeen. Purista valkosipulin kynsien sisus mukaan. Leikkaa chilistä kanta pois ja heitä kattilaan. (siis kanta roskiin ja chili kattilaan) Kaada myös uunipellillä oleva neste mukaan. Timjamin oksat laitoin kokonaisena kattilaan, mutta rosmariinista laitoin vain lehdet.
Lisää mausteet ja kiehauta. Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi. Tarkista maku ja tarjoile pekonimurun sekä basilikaöljyn kera.


Basilikaöljy

Reilu nippu tuoretta Basilikaa
1 Rosmariinin oksa
Oliiviöljyä
ripaus Suolaa

Hienonna basilika ja rosmariini. Kaada oliiviöljyä päälle niin että ainekset peittyvät kunnolla. Lisää ripaus suolaa ja sekoita. Anna maustua keiton valmistumisen ajan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti