perjantai 3. maaliskuuta 2017

Onni Oravan pizzakoulu Rossossa

Meillä lapset saa aina tulla keittiöön ja osallistua ruoanlaittoon. Siksi oli helppo vastata myöntävästi kun sähköpostiin kilahti kutsu* Rossossa järjestettävään Onni Oravan pizzakouluun :)

Mun 5v tyttö innostui tapahtumasta välittömästi ja ensimmäiset mietteet olivatkin, että "Onkohan Onni Oravakin siellä?" sen jälkeen kyllä vakuuteltiin "Mua ei sitten yhtään jännitä" :)

Pizzakoulua on järjestetty jo viiden vuoden ajan koulujen hiihto -ja syyslomien aikana. Ryhmiä on yhden päivän aikana kaksi ja mukaan otetaan kerrallaan 10-12kpl osallistujia.
Paikanpäällä oli eri-ikäisiä lapsia ja moni heistä oli osallistunut jo useana vuotena. 
Ilmoittautumisen jälkeen tietenkin käytiin ensin käsipesulla ja puettiin asianmukaisen varusteet. Ja luonnollisesti myös Onni Orava oli omassa pizzakoulussaan paikalla :)


Lapsille oli varattuna kaksi pöytää ja iso valikoima erilaisia täytteitä pizzan tekoa varten. Jokainen sai tehdä juuri omaan makuun sopivan pizzan, nimittäin jos jotain täytettä ei ollut niin henkilökunta kävi hakemassa puuttuvan raaka-aineen keittiöstä.  

Jokainen lapsi sai eteensä palan taikinaa mistä sitten alettiin pyöritellä omaa lättyä. Lapset saivat nopeasti ideasta kiinni henkilökunnan opastuksella ja pohjat olivatkin pian valmiina täyttämistä varten.
Paistovalmiit pizzat vietiin keittiöön ja samalla ihmeteltiin kotioloista poikkeavaa pizzauunia.

Pöydässä oli odottamassa kyniä ja tehtävälappuja joten pizzan paistumiseen kuluva aika meni nopsasti. 
Omatekemä pizza tietenkin maistui hyvältä ja samalla oli kiva vaihtaa läpsyjä Onni Oravan kanssa.

Lapset nauttivat tapahtumasta ja pizzakoulun 10 euron hinta oli mun mielestä varsin pieni korvaus siitä ilosta. 
Ruokailun jälkeen mun tytön ensimmäinen kysymys oli "Isi, tullaanhan me joskus uudelleen?" :) 

Tapahtuma onnistuu myös tilauksesta joten mikäpä olisi mukavampi tapa järjestää vaikkapa kaverisynttärit pizzakoulun muodossa :)
Ota yhteyttä oman paikkakuntasi Rossoon saadaksesi lisätietoa. 


*Kaupallinen yhteistyö: Rosso Seinäjoki
   



4 kommenttia:

  1. No hitsit, tuo on mielestäni tosi kiva tilaisuus ja paljon parempi vaihtoehto esim Mäkkäri/Hese synttäreille ja hintakin kohtuullinen. Waukke, veisin heti jos vielä lapseni olisi pieni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mun mielestä myös tosi kiva idea järjestää synttärit pizzakoulun muodossa :)

      Poista
  2. Ihana idea ja innokkaan näköisiä pikku kokkeja pizzanteossa. Oon kotona pitänyt meidän pojalle kaverin kanssa kerran pizzaillan , jossa pojat saivat itse tehdä pizzansa. Ja voi sitä innostuksen määrää ja kaiken kruunasi tietysti omien tekeleisiin syöminen.

    VastaaPoista