sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kiinalainen ilta

Oli mukava päästä tutustumaan vähän syvemmälle kiinalaisen keittiön saloihin kun sain Atrialta kutsun* tulla viettämään kiinalaista iltaa heidän koekeittiölleen Helsinkiin.


Atria lähti Kiinaan

Viime vuoden lokakuussa yli kymmenen vuoden työ palkittiin kun Atria sai ensimmäisenä suomalaisyrityksenä possunlihalle vientiluvan Kiinaan.
Kiinalaiset vakuutuivat laadukkaan suomalaisen possunlihan puhtaudesta ja vähäisestä antibioottien käytöstä. Vienti on lähtenyt mukavasti käyntiin ja ensimmäisen vuoden määrä arvioidaan nousevan yli 3 miljoonan kilon.
Ei mikään ihme, että Kiinan markkinoille niin kovasti halutaan kun siellä syödään puolet maailman sianlihasta eli yhteensä 54 miljardia kiloa.

Vaikka olinkin viettämässä iltaa bloggaajan ominaisuudessa niin possunliha ja Kiina liittyy myös omaan työhöni hyvinkin vahvasti. Leikkaan nimittäin juuri sitä sianlihaa Atrialla mikä lähtee vientiiin.
Lihanleikkaajana pystyn täysin allekirjoittamaan ainakin kaiken laadukkuuden ja puhtauden tuotannossa mitä kiinalaiset meidän sianlihalta vaativat.

Kiinassa sikaa arvostetaan raaka-aineena korkealle. Kaikki osat possusta käytetään tarkasti ja laatutietoisille kiinalaiskuluttajille lähtee Nurmon tuotantolaitokselta myös kokonaisia päitä, sorkkia ja saparoita. Suomessa muuten siolla on vielä saparo tallella tullessa teurastamolle, Keski-Euroopassa asia ei aina ole näin.. 






Kalligrafia

Sekin kertoo jo paljon kiinalaisten arvostuksesta sikaan kun Kiinassa kotia tarkoittava kirjoitusmerkki koostuu kahdesta osasta: katto ja sika.
Pääsimme myös tutustumaan hieman kiinalaiseen kirjoitukseen kalligrafia opettaja Saana Virtasen johdolla.
Kaikki lähtee oikeasta otteesta
Ei se helppoa ollut. Toki jos kysyy mun yläasteen äidinkielen opettajalta niin mun käsiala on aina näyttänyt tältä




Kiinalaista ruokaa


Kiinalainen ruokakulttuuri voidaan jakaa kahdeksaan kulinaristiseen traditioon tai kahteentoista keittiöön. Nämä eroavat toisistaan maantieteen, historian ja kulttuurin vuoksi. Kaikki nämä suuntaukset perustuvat Kiinan neljään pääkeittiöön, jotka ovat Shandongin keittiö, Sichuanin keittiö, Kantonin keittiö sekä Jiangsun keittiö.

Me bloggaajat pääsimme myös kokkailemaan illan aikana kiinalaista ruokaa. Kotitalousopettaja Kati Lindforsin kokoama menu oli herkullinen:
  • Rapeaksi paistettua lihaa ja vihanneksia
  • Kanaa Kung Pao
  • Paistettuja ruskeita nuudeleita ja possusuikaleita
  • Kevätsipulileipäset
  • Kiinalaiset nyytit
  • Lihapullia tahmeassa riisissä
  • Kiinalaisittain keitetty riisi
  • Friteeratut hedelmät
  • Jasmiiniteetä
Mä valmistin meille "Kanaa Kung Pao" ja olihan se herkkua!  
Jaan ohjeen teillekkin, aion itsekkin tehdä tätä myös kotona.




500g Broilerin paistileikkeitä, rintafileitä tai muuta maustamatonta broilerinlihaa 
3/4 dl maapähkinäöljyä
4 kuivattua punaista chiliä ilman siemenkotaa, paloiteltuna
3 valkosipulinkynttä viipaleina
5cm pätkä tuoretta inkivääriä hienonnettuna
2 rkl sherryä
5 kevätsipulia 
100g paahdettuja maapähkinöitä

Marinadi
1/2 tl suolaa
1 rkl soijaa
1 rkl sherryä
2 tl maissitärkkelystä
1 kevyesti vatkattu munanvalkuainen

Kastike
2 rkl soijakastiketta
2 rkl chilikastiketta tai chilitahnaa
1,5 rkl riisi- tai valkoviinietikkaa
1 rkl sokeria
1 rkl maissitärkkelystä
2 dl vettä

Leikkaa noin 1,5 x 1,5 cm kuutioiksi. Laita lihat kulhoon. Leikkaa kevätsipulit sentin-parin pätkiksi.
Mittaa marinadin suola, soija, viini, maissitärkkelys ja kananmunanvalkuainen lihojen joukkoon. Sekoita hyvin ja anna marinoitua noin 20 minuuttia.
Sekoita kastikkeen aineet keskenään.

Paahda maapähkinöitä kuivalla, kuumalla (valurauta)pannulla muutama minuutti. Nosta ne jäähtymään. 
Kuumenna öljy wokissa. Laita pannuun chilit, sekoita hetki, lisää valkosipulit ja inkivääri sekä saman tien kanapalat. Kääntele paistinlastalla pari minuuttia. Kaada sitten joukkoon sherry koko ajan sekoittaen. Lisää sipuli ja sekoita.

Lisää pannulle hyvin sekoitettu kastike. Hämmennä kunnes kastike saostuu. Lisää vielä maapähkinät, sekoita hetki ja tuo ruoka tarjolle.

Lihapullien höyryttäminen on tarkkaa hommaa. Sen tietää myös Anne 52 Weeks of Deliciousness blogista :)

Kulinaari blogin Kimmo ei tarvitse leikkuria siihen, että kasviksista saa Julienne suikaletta.
Pienen Punaisen Keittiö Peggy valmisti meidän kevätsipulileipäset
Kaikki äitini reseptit Nannan possusuikaleet ja nuudelit valmistui rautaisella ammattitaidolla
Atrian oma väki pääsi myös tositoimiin. Viestintäpäällikkö Hanne Kortesoja keskittyy nyyttien tekoon
Mulla ainakin oli mukava ilta! Kiitos Atria, opettajat ja kollegat :)


Käy lukemassa myös muiden postauksia illasta:

Peggyn Pieni Punainen Keittiö
52 Weeks of Deliciousness
Kulinaari
Kaikki äitini reseptit


*Kaupallinen yhteistyö Atria



6 kommenttia:

  1. Oli tosi hauska ja mielenkiintoinen ilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti kyllä vierähti ilta mielenkiintoisen tekemisen parissa!

      Poista
  2. Hyvässä seurassa mielenkiintoisen tekemisen parissa! Ja se yöjuna oli kuule vallan mainio. Nukuin kuin sika pienenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös siellä ollut vähän puhetta, että seuraavaksi järjestetään tapahtumaa Lakeuksilla niin meidän ei tälläkertaa tarvitse matkustaa :D

      Poista
  3. Olipa mukava ilta, totta tosiaan ja mitä mainioin seura. Kiitos siis siitä!

    VastaaPoista