tiistai 22. syyskuuta 2015

Omenasiiderissä haudutetut Possun Potkat

Aivan liian harvoin tulee keittiössä käytettyä possusta halvempia ruhon osia. Luullisissa ja rasvaisemmissa paloissa on kuitenkin eniten makua.

Pari viikkoa sitten ostosreissulla bongasin kaupan lihahyllyltä pari kappaletta vakuumipakattuja suomalaisia porsaan etupotkia.
Vaikka niiden valmistamisesta ei ole mitään aikaisempaa kokemusta niin silmänräpäyksessä ne olivat ostoskärryssäni.
Siinä vaiheessa oli selvää ainoastaan se, että näitä haudutellaan uunissa pitkään joten laitoin kintut pakastimeen odottamaan kiireettömiä viikonloppukokkailuja.
Viime sunnuntaille ei ollut mitään ihmeempää ohjelmaa joten otin potkat jääkaappiin sulamaan paria päivää ennemmin.
Edellisenä iltana otin potkat paketista pois, pyyhin pinnan talouspaperilla kuivaksi ja tein niiden nahkaan muutamia viiltoja (oikeasti terävä veitsi on tässä hyvä apuväline).
Haavoihin hieroin reilusti merisuolaa ja laitoin potkat takaisin jääkaappiin suolaantumaan.
Reseptivinkkiä etsiessäni päädyin mm Perunabluussia blogiin jossa potkan haudutusliemeen oli käytetty omppusiideriä. 
Siitä se ajatus sitten lähti..

2 Porsaan Etupotkaa
1 Porkkana
1 Sipuli
3-4 Valkosipulin kynttä
4-5 Kokonaista Maustepippuria
3 Laakerinlehteä
1,5 rkl Dijon Sinappia
5 dl Kanalientä
1 tölkki/0,33l Happy Joe Omenasiideriä
2 tl Suolaa
Mustapippuria

Ruskistamiseen:
3 rkl Öljyä
2 rkl Voita

Ota potkat huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennemmin.
Esilämmitä uuni 200°c
Pyyhi pinnalta ylimääräinen suola pois. Paloittele sipuli ja porkkana isohkoiksi paloiksi. Kiehauta puoli litraa vettä ja liota sinne yksi kanaliemikuutio
Kuumenna hellalla uunipadassa voi ja öljy. Ota potkiin väriä ja siirrä sivuun. Lisää porkkana, sipulit, laakerinlehdet, suola, maustepippurit ja pari rouhaisua mustapippurimyllystä. Pyörittele aineksia hetki ja aseta potkat takaisin pataan. Kaada mukaan kanaliemi ja siideri sekä Dijon sinappi. Kiehauta liemi ja laita vuoka uuniin ilman kantta.
Puolen tunnin jälkeen laita kansi päälle ja laske uunin lämpöä 120°c. Jatka kypsennystä vielä 3,5 tuntia.
Kun aikaa oli jäljellä pari tuntia niin kurkkasin pataan. Nestettä oli reilusti joten loppuajan kypsensin ilman kantta.
Kun potkat olivat olleet uunissa yhteensä sen 4 tuntia niin liha oli niin mureaa, että oli vaikeuksia saada ne ehjänä pois padasta.
Siivilöin jäljelle jääneen liemen kattilaan, vispasin mukaan reilun ruokalusikallisen vehnäjauhoja ja kiehautin todella suolaisen maukkaan kastikkeen.
Annos syötiin perinteisen perunamuusin kera ja salaatin virkaa toimitti pekoni-ruusukaali.
Tähän ruokaan saa esivalmisteluineen menemään aikaa viitisen tuntia, mutta lopputulos palkitsee :)







2 kommenttia:

  1. Kiva, kun löysit reseptin blogistamme! Sinun reseptissä on mainio lisämauste tuo Dijon sinappi. Toimii pomminvarmasti possun ja sidukan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Possu, omppu ja Dijon muodostaa yleensä täydellisen liiton :)

      Poista