sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Risotto

Etsin netistä jotain helppoa ohjetta risottoon niin Maku.fi sivustolta löytyi hyvä perusohje. Pienillä muutoksilla mennään. Alkuperäisessä reseptissä käytetään kasvislientä ja suolaa lisätään aina nesteen kera. Itse käytin kanalientä niin lisättyä suolaa ei tarvitse. Risottoon tulee myös perinteisesti valkoviiniä. Sen voi jättää poiskin jos haluaa. Valkkarin puuttuessa käytin kuivaa omppusiideriä.

Risotto

10 dl Kanalientä
1 rkl Öljyä 
2 Salottisipulia
1 Kevätsipuli
2 Valkosipulin kynttä
300g Risottoriisiä
1 dl Kuivaa Omppusiideriä (esim. Crowmoor)
5 rkl Voita
100g Raastettua Parmesaanijuustoa
Mustapippuria myllystä

Kiehauta kattilassa litra vettä ja liota sinne kaksi kanaliemikuutiota. Jätä liemikattila hellalle, mutta sen ei tarvitse kiehua.
Laita paistinpannulle öljy ja kuullota hienonnettua salottisipulia. Lisää parin minuutin päästä hienonnetut valkosipulit ja kevätsipuli. Rouhaise mukaan vähän mustapippuria. Pyörittele aineksia vielä hetki ja laita riisi mukaan. 
Sekoittele riisiä kokoajan pannulla kunnes se kypsyy ja alkaa muuttumaan läpikuultavaksi. Riisi ei saa tummua! Tarvittaessa laske lämpötilaa.
Lisää mukaan siideri. Alkoholi haihtuu keittyessä kokonaan pois, mutta maku jää riisiin.
Kun neste on haihtunut niin lisää ensimmäinen kauhallinen kuumaa kanalientä. Lämpöä pannulla pitää olla sen verran, että liemi kiehuu selvästi.
Jatka liemen lisäämistä kokoajan sekoitellen aina kauhallinen kerrallaan kun edellinen satsi on imeytynyt riisiin. Tähän menee aikaa 15-20min.
Riisiin saa jäädä purutuntumaa. Maistele.
Ota pannu pois hellalta. Sekoita mukaan voi ja raastettu parmesaani. 
Tarkista maku ja tarjoile heti. Risoton kanssa sopii hyvin esim. pekoniin kääräisty broiskun rintafile. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti