maanantai 2. maaliskuuta 2015

Vietnamilaiset Naudanliha Kesärullat


Olen halunnut jo pitkään testata kotikeittiössä kesärullia. Mitään muuta tietoa niistä ei ollut kuin, että riisipaperiin kääritään jotain lihaa ja kasviksia. Eli Google laulamaan. Löysinkin hyvän ohjeen aloittelijalle jo lopetetusta Kauhaa ja rakkautta blogista.
Lihana käytin Atrian Takuumureaa naudan sisäfilettä. Halusin kuitenkin lihaan lisää makua joten jälleen Google avuksi ja sopiva marinadi löytyikin Ruoka.fi sivuston Bulgogi ohjeesta. 
Oma reseptini yhdistelee näitä kahta ohjetta pienin muutoksin. 
Tässäkin täytevaihtoehdot on rajattomat, mutta niinkuin blogini perusajatuksena on tehdä helppoa ja maistuvaa kotiruokaa ilman suurempia kikkailuja päädyin aika yksinkertaisiin raaka-aineisiin. Seuraavalla kerralla sitten taas jotain muuta.

Naudan Sisäfilettä
Porkkanaa
Kurkkua
Kiinankaalta
Ruohosipulia
Riisivermiselliä
Riisipaperia



Lihan marinadi

4 rkl Soijakastiketta
1 rkl Vettä
2 rkl Seesamiöljyä
3 rkl Tummaa Luomu Ruokokidesokeria
1 rkl Hienonnettua Inkivääriä
3 Raastettua Valkosipulin Kynttä
1 Silputtu Sipuli

Meitä oli kääryleitä syömässä kaksi aikuista joten n.130g pala naudan ulkofilettä riitti oikein hyvin.
Leikkaa liha mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Laita liha hetkeksi pakkaseen kohmettumaan niin operaatio helpottuu huomattavasti. Terävä veitsi on myös kaiken A ja O. 
Sekoita marinadin ainekset keskenään ja kaada lihojen päälle. Annoin lihan marinoitua huoneenlämmössä pari tuntia.
Lämmitä paistinpannu kuumaksi. Ota lihoihin väriä paistinpannulla useammassa erässä. Ulkofilettä ei tarvitse kuin käyttää nopeasti pannulla koska se on niin mureaa. Jos haluaa, että liha on rullan sisällä vielä lämmintä, tee tämä viimeisenä. Laita lihat pannulta esim. kattilaan kannen alle.

Koversin kurkusta siemenet pois lusikalla ja leikkasin porkkanan kanssa suurinpiirten samankokoisiksi tikuiksi. Kiinankaalin suikaloin ohueksi suikaleeksi. Se helpottaa rullien käärimistä jos niitä vähän mallaa riisipaperin koon mukaan.
Käärimisohjetta ja riisipaperin kanssa kikkailua en ala tähän kirjoittamaan koska tuolta Kauhaa ja rakkautta linkin takaa löytyy todella hyvät ohjeet siihen.

Dipit näyttelee isoa osaa ateriassa,
Lihan marinadia jäi vähän yli ja se soveltui hienosti toiseksi dipiksi. Toiseen dippiin löytyi ohje myös aiemmin mainitusta blogista.

1 Raastettu valkosipulin kynsi
Tuoretta Chiliä
½ Limen mehu
1 rkl Sokeria
1 tl Riisiviinietikkaa
2 rkl Osterikastiketta (alkuperäisessä kalakastiketta)
1 dl Vettä

Raasta valkosipuli ja hienonna chili aivan pieneksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Tykkään kun ruuassa on vähän poltetta, mutta liika on liikaa. Puolikkaasta chilistä tuli potkua juuri sopivasti.
  
Eli nyt on kasvikset ja lihat valmiina. Kypsennä vielä käyttämäsi riisivermiselli ohjeen mukaan ja nauti :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti