sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Saaristolaisleipä


Saaristolaisleivän resepti on kulkeutunut meille vaimon kautta ja koska tämä on hänen bravuuri niin hän sen yleensä myös valmistaa.
Makeahko tuhti leipä kun saa kaverikseen suolaisen levitteen niin siinä käy samoin kuin hapankorpun kanssa eli "vielä yksi" :)

Leipä on ollut myös meidän joulupöydässä hitti. Mädin, smetanan ja punasipulin kera tarjoiltuna.


10 dl Piimää
75g Hiivaa
1 rkl Suolaa
3 dl Siirappia
3 dl Tuoppi Kaljamallasta
4 dl Vehnärouhetta
4 dl Ruisjauhoja
10 dl Vehnäjauhoja

Siirappivesi

2 rkl Siirappia
0,75 dl Vettä


Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja liota sinne hiiva, siirappi ja suola. Makeutta voi säädellä siirapin määrä lisäämällä tai vähentämällä. Lisää vähitellen kuiva-aineet ja sekoita tasaiseksi massaksi. Jos sekoitat kuiva-aineet keskenään erillisessä kulhossa niin taikinasta on helpompi saada tasalaatuista. Jos haluat jouluista makua niin lisää vielä kolme ruokalusikallista fenkolia.
Taikina on melko tykkyä tavaraa, että en suosittele käyttämään yleiskonetta.
Kohota taikinaa liinan alla tunti ja jaa taikina voideltuihin vuokiin (tulee 3 reilu litran vuokaa). Älä laita vuokaa täyteen! Kohota vielä n.20min
Paista leipiä 180°c 40-50min. Kumoa leivät pellille ja voitele siirappivedellä. Paista vielä 10min.
Leipä säilyy hyvänä pitkän aikaa ilman pakastustakin. Pakastimessa leivän maku melkeinpä vielä paranee. 









2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoiselta vaikuttava saaristolaisleipäohje. Montaa olen kokeillut, vielä on paras hakusessa. Tässä reseptissä uutena jujuna on piimä. Testiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testiin vaan. Piimä on helppo kuumentaa mikrossa sopivan lämpöiseksi. Hetken kerrallaan, välillä sekoitellen.

      Poista