tiistai 18. elokuuta 2015

Maleme, Kreeta

Tämä postaus ei ole mikään kattava Kreetan tietopaketti vaan kirjoittelen meidän ensimmäisestä matkasta lasten kanssa (1v ja pian 4v tytöt). Yritän kuitenkin kertoa kaikki huomiot mitä jäi mieleen. Mitään vanhoja kivikasoja ei tällä(kään) reissulla käyty vahtaamassa vaan keskityimme kaikkeen muuhun. Kreetan historiaa ja tarkempaa tietoa löytyy esim. täältä
Aurinkomatkojen kautta hotelliksi valikoitui suomalaisten suursuosikki Maleme Imperial. 
Aiemmin kun olemme kahdestaan reissannut niin mikään puolihoito tai All Inclusive ei ole tullut kyseeseen, mutta kun suunnittelimme matkaa lasten kanssa niin puolihoito tuntui helpolta vaihtoehdolta. Lisäksi huoneistohotelli oli ehdoton valinta, että pystyi pienemmälle lapselle valmistamaan ruuat itse.
Jätä toki kommenttia alle jos joku jäi vaivaamaan mieltä niin koitan vastata parhaani mukaan. :)

Maleme

Maleme on rauhallinen lomakylä 17 kilometrin päässä Haniasta. 
Uimaranta Malemessa ei ole hiekkarantaa, mutta muutama rantatuoli sielläkin on. Lasten kanssa Imperialin iso uima-allas alue oli meille riittävä. 
Ruokapaikkojakin kylästä löytyy, mutta koska meillä oli puolihoito niin söimme pääasiassa hotellilla.
Ostoksia voi kylässä myös jonkin verran tehdä, mutta jos haluaa enemmän shoppailla niin kannattaa hypätä bussiin ja ajaa joko parin kilsan päähän Plataniakseen tai sitten Haniaan asti missä on paljon paremmat ostosmahdollisuudet. 





Maleme Imperial

Imperial oli kaikkien kehujen arvoinen. Negatiivista kommenttia saa oikein etsimällä etsiä. Useat siellä lomailleet suomalaiset ovat palanneet sinne uudelleen ja uudelleen. Olen varma ettei meidänkään matka Kreetalle ainoaksi jäänyt.
Uima-allasalue hotellilla oli iso. Aurinkotuoleja ainakin meidän loman aikana riitti jokaiselle eikä niitä tarvinnut pyyhkeillä käydä aikaisin aamulla varailemassa. Koska hotelli on käytännössä suomalaisten valtaama niin eipä siellä hirveästi joutunut omaisuutensa puolesta pelkäämään. Turvallisin mielin ainakin itse jätin puhelimet ja rahat laukkuun tuolin viereen kun koko porukalla kävimme uimassa.
Maleme Imperialin valtava suosio johtuu varmasti hotellin omistajaveljeksistä Mike ja Andreas Paraskakisista. Veljekset saapuvat allasbaarille aamupäivällä yhdentoista aikoihin ja viihdyttää sekä huolehtii auringonpalvojien nestetasapainosta. Jos karaokea haluaa laulaa niin sekin onnistuu iltaisin pari kertaa viikossa.
Allasbaarista saa myös tilata ruokaa erilliseltä lounaslistalta. Salaatit ja gyros-annokset olivat todella herkullisia ja annoskoko oli vähintäänkin riittävä. Mekin loppulomasta otettiin ainoastaan yksi liharuoka ja yksi salaatti ja jaoimme ne vaimon kanssa. :) 
Meillä tosiaan oli puolihoito, joten aamupala ja päivällinen sisältyi matkan hintaan.
Aamupalalta löytyi luonnollisesti perus pekoni -ja nakkisetit. Lisäksi oli tuoreita hedelmiä, hyvä leipävalikoima, jogurttia yms. Varmasti jokaiselle löytyy jotain syötävää.
Se oli positiivinen yllätys, että illallisella oli myös puolihoidolla koko a la carte lista käytössä. Kyllä siellä valinnan varaa viikoksi riitti. Myös herkullinen jälkkäribuffa kuului "hintaan". Ainoastaan ruokajuomat piti itse maksaa.
Hotelli oli muutenkin kaikin puolin siisti eikä siivoajien työstä löytynyt moitteen sanaa.
Aamupuurot lapsille keitettiin itse. Lisäksi purkkiruokaan tottumattomalle nuoremmalle tytölle ruuat valmistui hotellihuoneessa. Kannattaa muuten Suomesta ottaa mukaan tai ostaa paikan päältä tiskiharja ja tiskiainetta. Vaikka huoneessa oli hyvä valikoima erilaisia keittiövälineitä niin aterioiden välillä piti myös itse tiskata astioita.

Ostokset
Inka Marketin valikoimaa

Kuten jo aiemmin kirjoitin niin muutama kauppa Malemesta löytyy. Rantakadulta melko läheltä Imperialia löytyy yksi "supermarket" missä kävimme lähes päivittäin vesiostoksilla. Tässä kaupassa oli myös jonkin verran tuoreita hedelmiä ja esim. perunaa oli aina saatavilla. Myös tuoretta leipää oli joka päivä tarjolla.
Pääkadun varrelta kävelymatkan päästä sitten löytyy isompi Inka Market jonka valikoimaa voi jo verrata suomalaiseen S-Markettiin tai K-Supermarkettiin. Auto -tai bussimatkan päästä Plataniaksesta löytyy myös Lidl.




Liikkuminen


Gesslein Swift matkarattaat
Paikallisbussilla on helppo liikkua. Bussit kulkevat n.30min välein.
Kävimme kerran Haniassa ja Plataniaksessa. Jos matkassa on lastenrattaita/vaunuja niin ne kannattaa laittaa nippuun jo bussia odotellessa, koska ne laitetaan matkan ajaksi bussin alle tavaratilaan. 
Haniaan matka maksoi 2,5€/aikuinen ja alle 5-vuotiaat matkustivat ilmaiseksi. Plataniakseen pääsi 1,80 eurolla/aikuinen. Plataniaksesta takaisin tultiin taksilla eikä sekään ollut kuin 12€
Busseissa on erillinen rahastaja joka huikkii missä ollaan tai mihin saavutaan. Varsinaisia pysäytysnappeja busseissa oli vaihtelevasti. Takaisin Malemeen tultaessa kannattaa jäädä Inka Marketin pysäkillä pois.
Jalkakäytävät Kreetalla on todella kapeita. Meillä oli mukana Gesslein Swift matkarattaat. Hanian vanhan kaupungin ahtaat kujat ja portaat antoivat tarpeeksi haastetta muuten niin näppärille matkarattaille. Gessleinit on myös kestävät, joten myös vanhempi lapsi sai välillä lepuuttaa jalkojansa kun kaupunkia kierrettiin.
Imperialin hotellivieraat saavat myös hieman alennusta läheisestä Gee Pa's autovuokraamosta. Vuokraamon omistavat Miken ja Andreaksen vanhemmat joten vuokra-auton varaaminen onnistuu kätevästi hotellin allasbaarista.
Pidin auton vuokraamista melko edullisena. Vw Passatin vuokra yhdeksi päiväksi maksoi 70€. Hintaan sisältyi vapaat kilometrit yms. Luonnollisesti polttoaineet piti itse kustantaa. Myös turvaistuimet lapsille hoitui vaivattomasti. Autovalikoima ulottui pienestä Fiestasta aina 9-paikkaisiin pikkubusseihin. 
Liikenteen mukana autolla oli kohtalaisen helppo pysyä. Tarkkana kuitenkin kannattaa olla, koska ruuhkat ja ahtaat välit on pienissä kylissä ihan normaaleja. 
Omasta navigaattoristani löytyy euroopan kartat joten se helpotti liikkumista huomattavasti. 

Kotimatkasta annan yhden kullanarvoisen vinkin.
Hanian lentokenttä on pieni ja ahdas. Joten helpota elämääsi ja tee lähtöselvitys netin kautta jo etukäteen hotellilla. Finnairin lennolle oli varattuna kaksi lähtöselvitystiskiä. Toisessa etukäteen lähtöselvityksen tehneille oli me ja meidän edellä 4 muuta ryhmää. Loput olivatkin sitten siinä toisella tiskillä... Lasten kanssa matkustaessa odotusajan minimiin saaminen on kaikkien isien ja äitien tavoite :)
Kentällä on kyllä laajennustyöt käynnissä, mutta nekin ovat olleet Aurinkomatkojen oppaan mukaan pari kuukautta keskeytyksissä Kreikan taloustilanteen vuoksi.


Alla pari otosta mitä tuli loman aikana napsittua.. :)

Plataniaksesta löytyi myös sitä perinteistä turistikrääsää.





Hotellin jälkkäribuffan antimia ja aamupalaa.



















Jalkakäytävät olivat oikeesti kapeita.














7 kommenttia:

  1. Oi että, kylläpä tuli ikävä Kreetalle. Hanian rannikolla on tullut lomailtua, tämä hotelli vielä näkemättä, mutta paljon kehuja olen kuullut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ainakin Imperialissa viihtyy, mutta voisin ihan hyvin ilman lapsiakin tuonne mennä aurinkoa ottamaan ja syömään hyvin :)

      Poista
  2. Mukavan oloinen reissu teillä. :) Matkakuume taisi iskeä nyt täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me viihdyttiin kaikinpuolin :) Ei tuolla ainakaan mitenkään näkynyt Kreikan talousasiat yms.

      Poista
  3. Hei. Olemme suunnittelemassa matkaa joko Malme Imperialiin tai Rethymonin...Meidän lapset jo vähän isompia 12,10 ja 7..Oliko ranta snorklauskelpoinen ja oliko isompia lapsia hotellivieraina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. Pystyn antamaan täyden suosituksen Imperialiin :)
      Me ei käyty ollenkaan meressä uimassa joten siitä en osaa enempää kertoa.
      Hotellissahan oli kaiken ikäisiä vieraita vauvasta vaariin.

      Poista
  4. Toissakesänä 4viikkoa menni hujauksessa. Siisti rauhallinen upea paikka.
    Elokuussa uudelleen Imperialiin, Niin mukava lähteä tuttuun paikkaan.
    Henkilökunta Imperialissa mitä parhain. Meressäkin uitiin melkeimpä päivittäin.
    Punainen lippu tuulisena päivänä hieman rajoitti. :D
    Meitä oli kaksi eläkeläistä,mutta huomion jotta ihan kaikenikäiset viihtyivät.
    Erityisesti taitaa olla perheiden ja lasten suosiossa.

    VastaaPoista