maanantai 24. elokuuta 2015

Rapurisotto (mukana rapujen keitto-ohje)

Sain tuossa pari päivää sitten mieluista sähköpostia. Lähettäjänä oli Haapamäen Juha (satunnaisesti päivittelee myös Perä Edellä blogia). Osa saattaa myös muistaa Juhan yhtenä Masterchef Suomi osallistujista.
Viestissä hän kyseli kiinnostustani kokkailla jotain ravuista joita hänellä oli ylimääräisenä.
"Rapuja? Enhän mä oo ikinä niistä mitään ruokaa tehnyt ja muutaman kerran vaan maistanutkin.." oli ensimmäinen ajatus kun luin viestin. Aika nopeasti kuitenkin tein päätöksen, että tottakai mä nyt ravuista jotain ruokaa saan aikaan. Harvoinhan niitä nyt kuitenkaan kenellekkään tullaan ilmaiseksi tarjoamaan.
Pari sähköpostia myöhemmin oli treffit Juhan kanssa sovittu ja minä saisin rapuni.
Hieman kyllä piti taustatyötä tehdä.. Ensimmäiset hakusanat Googleen oli "rapujen keitto". Myös kaveri vinkkasi hyvän ohjeen mitä oli useamman kerran rapujen keittoon käyttänyt. Juhalta sain myös oman ohjeen, millä hän on niitä valmistanut.

Perinteisesti ravut syödään sellaisenaan snapsilaulujen kera. En silti oikein nähnyt itseäni ja vaimoani keittiön pöydän ääressä laulamassa ruotsiksi ja juomassa viinaa niin päädyin tekemään rapurisottoa.. 


Rapujen keitto

30-40 kpl Rapuja
5 l Vettä
1,5-2 dl Karkeaa merisuolaa
1,5 dl Olutta
3 Sokerinpalaa
Kruunutilliä muutama oksa

Laita kattilaan vesi, suola, olut, sokeri ja puolet tillistä. Parilla desillä suolaa tulee ravuista melko suolaisia. Itse kun käytin lihan risottoon niin se toi aavistuksen liikaa suolaisuutta siihen, että seuraavalla kerralla 1,5 desiä riittää.
Kuumenna kiehuvaksi, keitä viitisen minuuttia ja poista tilli.
Huudo ravut kylmällä vedellä. Älä käytä jo valmiiksi kuolleita rapuja. Lisää ravut veteen ja varmista, että vesi kiehuu ennen seuraavan lisäämistä. Lisää loput tillistä ja keitä rapuja 8-10 minuuttia.
Jäädytä ravut keitinliemessään. Itse laitoin kattilan keittiön lavuaariin ja päästin sen täyteen kylmää vettä (lavuaarin, en kattilan). Vaihdoin veden pari kertaa, että jäähtyminen olisi mahdollisimman tehokasta.
Ruoka.fi:n ohjeen mukaan ravut voi nauttia 6-12 tunnin kuluttua, mutta itse laitoin kannen päälle ja nostin jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.


K-Ruoka sivuilta löytyi hyvä video siihen kuinka ravut saa helposti auki:
Rapujen kuoret otin talteen(sakset ja pyrstö) ja keittelin makuliemen risottoa varten. Laitoin kuoret kattilaan mihin pilkoin myös yhden kevätsipulin. Mausteiksi laitoin muutaman rouhaisun mustapippuria, suolaa ja muutaman maustepippurin. Lisäksi omata kasvimaalta hain hieman tuoretta tilliä ja timjamia tuomaan lisää makua. 
Vettä laitoin kattilaan 1,5 litraa ja keittelin lientä kasaan niin kauan, että noin puolet nesteestä oli haihtunut. Siivilöinnin jälkeen lientä oli 7dl

Rapurisotto (neljälle)

n.130g perattua kypsää Ravunlihaa (voi vähän hienontaa veitsellä)
300g Risottoriisiä
n. 12dl Kanalientä TAI 7 dl rapulientä+5 dl kanalientä
1,5 dl Valkoviiniä tai kuivaa Omppusiideriä (Crowmoor extra dry)
100g Cheddarjuustoa
1 Kevätsipuli
1/2 Sipuli
2,5 rkl Voita
2 rkl öljyä
1 tl Dijon Sinappia

Kuumenna paistinpannussa voi ja öljy. Laita mukaan hienonnetut sipulit ja riisi. Pyörittele aineksia hetki pannulla kunnes riisinjyvät alkaa muuttua läpikuultaviksi. Riisi ei saa ruskistua! Tarvittaessa laske lämpötilaa.
Lisää pannulle viini/siideri ja sinappi. Sekoittele kunnes neste on lähes haihtunut.
Laita lientä pannulle kauhallinen kerrallaan ja anna imeytyä sen riisiin aina ennen seuraavan lisäämistä. Älä päästä pannua ihan kuivaksi asti. Sekoittele rauhallisesti lastalla kokoajan.

Kun riisi on sopivan al dente (n.20min) ota pannu pois liedeltä ja lisää ravunliha sekä juustoraaste. Sekoita kunnes juusto on täysin sulanut. Nakkaa mukaan vielä nokare voita ja tarjoile heti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti